Olen matkalla neiti Kevään luokse. Hän on minun paras ystäväni. Hänellä on kultaiset hiukset ja maailman kauneimmat silmät, sulaa suklaata. Neiti Kevät kirjoittaa runoja. Hänen runonsa ovat yhtä kauniita kuin hän itse. Ne kertovat rakkaudesta, kermavaahdosta, pojista, metsäpeuroista. Minusta ne eivät koskaan kerro, vaikka haluaisin. Haluaisin kovin.
Neiti Kevät on keittänyt minulle teetä. Hän on laittanut sinne tasamitallisen hunajaa, täydellistä. Hänen huulensa ovat hunajaa. Hän on hunajaa. Minä olen laittanut itseni hienoksi. Minulla on uusi paita, kirpputorilta. Siinä on valkoisia palloja. Minulla on punaiset huulet ja olen harjannut hiukseni. Minä merkitsen aina kalenteriin kun harjaan hiukseni. Tämä on yksi niistä päivistä. Neiti Kevät puhuu itsestään, ei hän minua huomaa. Mutta ei minua haittaa, minä tykkään kuunnella kun neiti Kevät puhuu itsestään. Hän puhuu siitä miten söi eilen myrkyllisiä pähkinöitä, hän kertoo miten tapasi tuhat poikaa. Hän kertoo pojista ja salaisista asioista, joita teki poikien kanssa. Niitä minä en haluaisi kuulla, mutta koska ne tulevat neiti Kevään suusta, minä kuuntelen.
Pojat tanssittivat neiti Kevättä koko illan. Minä olin silloin kotona. Olin kotona yksin. Minä olen vähän surullinen, vähän vihainen. Minä olin kotona koko illan ja neiti Kevät tanssi poikien kanssa. Miksi neiti Kevät ei tanssi minun kanssani? Hänen pitäisi tanssia minun kanssani. Neiti Kevät kertoo miten pojat suukottelivat häntä pusikossa. Puisto oli ollut humalainen ja ilta lämmin kuin syli. Oli ollut niin kovin kaunista. Pojat olivat suukotelleet häntä ja hän oli oksentanut yhden pojan päälle. Neiti Kevät nauraa. Minä hymyilen väkinäisesti. Minun olisi kuulunut pitää neiti Kevään tukkaa kun neiti Kevät oksensi. Neiti Kevään olisi kuulunut oksentaa minun päälleni.
Neiti Kevät kertoo minulle poikien pippeleistä. Minua ällöttää. Minä en halua puhua sellaisista asioista. Minä haluan ajatella että maailma on puhdas eikä siellä ole pippeleitä. Siellä on neiti Kevät ja minä. Ja neiti Kevät kirjoittaa minulle runoja joissa on metsäpeuroja ja auringonkukkia.
Puissa on jäähelmiä. Neiti Kevään nauru on jäähelmiä ja ensimmäinen puron solina. Jos neiti Kevät vain sanoisi että hänellä on kylmä, minä ottaisin hänestä kiinni. Jos hän vain sanoisi, että hänen on yhä kylmä, ja minä saisin ottaa kiinni tiukemmin. Minä pelkään että neiti Kevät juoksee pois. Neiti Kevät putoaa junan alle. Neiti Kevät on liian kaunis maailmaan. Neiti Kevään jalat sulavat kuumaan asfalttiin. Sano vielä kerran, että sinun on kylmä, rakkaani. Neiti Kevät sanoo että on mukavan lämmintä kun on sukkahousut. Neiti Kevät hymyilee ja sanoo että kaikki lähtee sukkahousuista. Pojat kehuvat neiti Kevään sukkahousuja ja neiti Kevään sääriä. Pojat haluavat neiti Kevään ilman sukkahousuja.
Neiti Kevään ympärillä on elämää. Tahdon suojella häntä siltä. Minä tahdon olla neiti Kevään elämä. Siinä elämässä olisi vain neiti Kevät ja minä ja meidän silmämme eikä yhtään pippeliä ja siinä olisi vain meidän tarinamme eikä yhtään muuta tarinaa. Neiti Kevät sanoo osaavansa lukea poikien ajatuksia. Pojilla on likaisia ajatuksia. Minulla ei olisi. Minulla olisi kauniita ajatuksia. Mutta niitä neiti Kevät ei osaa lukea. Niitä hän ei saa lukea.
Katselen neiti Kevättä kaksikymmentäseitsemän minuuttia. Hänen ympärillään oli elämä ja minun ympärilläni oli kevät. Minä haluan pysyä tässä ikuisesti. Minä haluan kuulla sinun tarinoitasi, neiti Kevät. Kerro minulle taas poikien pippeleistä, niin minä otan toisen kupillisen teetä.
