Hakaneula nenästä läpi. Tummansinistä silmiin, siihen kirkkaan pinkin luomivärin päälle, punaisen huulipunan seuraksi. Tukkaa poikki tuosta. Ehkä tuostakin. Liian pieni mekko päälle, se ei mene takaa kiinni. Mutta melkein, se riittää. Eriparia olevat kengät kruunaavat kokonaisuuden.
En tiedä puhunko tässä itsestäni tässä ajassa vaiko barbileikeistäni viisitoista vuotta sitten. Katson itseäni peilistä. Minulla on reikiä naamassa. Huulessa pari ja nenässä yksi. Hakaneuloja ei sentään. Tukkaa on pätkitty vähän sieltä täältä. Olen puolikalju. Pinkkiä luomiväriä käytän vain juhlapäivinä. Tänään on tiistai. Tänään on mustaa. Eriparikenkiin minulla ei ole varaa. Barbeilla oli. Barbit saivat mitä tahansa. Barbeilla oli viisi poikaystävää ja vaaleanpunainen keittiö.
Barbi on lähdössä missikisoihin. Barbin nimi on Salama. Barbilla on salaisuuksia. Kaikilla on salaisuuksia. Barbi on lähdössä missikisoihin ja minä olen lähdössä en minnekään. Ehkä baariin, ehkä kaupungille salakuuntelemaan ihmisiä. Ehkä leikkipuistoon. Ehkä en minnekään.
Ja silloin minä päätin alkaa kirjoittaa naisena olemisen ihanuudesta, kamaluudesta, elämästä ja verkkosukkahousuista. Minä olen kaunis, sinä olet kaunis.
Ja meillä kaikilla on salaisuutemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti